perjantai 2. toukokuuta 2014

Kevään viimeinen tervehdys!

Tiistaina oli agility-näytös.Mentiin äidinkielessä kertomukseen nimeltä Kaikki valmista ja Jylhäkosken sanomiin.Keskiviikkona oli Talentti joista puolet olivat 2B:n esityksiä. Tänään on viimeinen blogiin kirjoituspäivä.Moro sano 2B. Tämän kirjoittivat JUHO ja JESSE.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Moi 2Bstä

Tiistaina liikunnassa oli yleisurheilulajeja. Keskiviikkona musiikissa oli nokkahuilun soittoa. Torstaina yllissä me käytiin kävelemässä pururadalla. Perjantaina oli kertotaulun koe 2-5. Hyvää viikonloppua! Kirjottajat Suvi ja Sofia.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen tunnelmaa! Ruuhkaa Kyöpelinvuorella ja kissat kuutamolla.

Iloista pääsiäistä!

Liikunnassa pelattiin jalkapalloa. Liikunnassa pelattiin purkkista. Käsityössä jatkettiin äitienpäivälahjaa.Käsialassa mentiin uuteen kirjaimeen nimeltään P. Hyvää pääsiäistä! Terveisin 2B Tämän kirjoittivat Hugo ja Venla.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tervehdys!

Liikunnassa oli ulkoliikkaa. Kylvettiin ohraa. Matikassa tehtiin koe. Aloitettiin äitienpävälahja. Yllissä tutkittiin siemeniä. Matikassa tehtiin mittauksia. Hyvää viikonloppua! Terveisin 2B Tämän kirjoittivat Akseli ja Emppu.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Heipparallaa!

Tehtiin pääsiäiskukot ikkunaan. Mentiin yllissä kevätaiheeseen ja matematiikassa raha- asiaan. Me askarreltiin pääsiäisruohoastiat. Hyvää viikonloppua! Terv. 2B Tämän kirjoittivat Aleksis ja Allu

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hei!

Moro ollaan tehty kuviksessa kissoja. Yllissä aiheena oli avaruus. Olemme siirtynyt lukukirjassa uuteen kertomukseen nimeltä Käsikirjoitus. Tehtiin myös pääsiäiskukkoja. Siirryttiin käsialassa v-kirjaimeen. Värtettiin planeettoja ja tehtiin taustalle tähtiä. Ne oli siis mustalla kankaalla. RIEMUISAA VIIKONLOPPUA! Terveisin 2B Tämän kirjoittivat Anna ja Aili

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Heippa!

Maanantaina kuviksessa tehtiin kissatöitä. Lukukirjassa mentiin uuteen kertomukseen jonka nimi oli Toinen tietäjä. Liikunnassa leikittiin hyllypalloa. Yllissä tehtiin planeetta ryhmmätöitä. Hyvää viikonloppua! Tämän kirjoittivat Alisa ja Samuli.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hei!

Moro,ollaan tehty tällä viikolla vaikka mitä. Esimerkiksi olemme tehneet käsinukkenäytelmän, kuviksessa olemme tehneet pöllötyöt, musiikissa katsoimme Risto Räppääjä elokuvan. Me aloitettiin geometria. Liikunnassa oltiin esimerkiksi vessanpönttöhippaa. Hyvää viikonloppua! Tämän kirjoittivat Aleksi,Aili ja Jesse